Tietoa minusta

Olen Miska Peippo Nousiaisista Varsinais-Suomesta. Olen reilu nelikymppinen kahden lapsen isä, sulautettujen järjestelmien kehittäjä ja artesaanipuuseppä. Päivätyönäni työskentelen sulautetun elektroniikan ja siihen liittyvän ohjelmistokehityksen parissa sisätilapaikannukseen liittyvissä tehtävissä.

Syksyllä 2020 minut houkuteltiin lähtemään mukaan PRO Nousiainen nimiseen ryhmään ja sitä kautta ehdolle kunnalliseen päätöksentekoon. PRO Nousiainen-ryhmä pyrkii uudistamaan kuntapolitiikkaa asettamalla oman puolueista riippumattoman ehdokaslistansa kevään 2021 kuntavaaleihin.

Nykyisin olen puuseppä vain harrastusteni puolesta, aiemmin työskentelin Vakka-Suomalaisessa perheyrityksessä valmistaen massiivipuisia huonekaluja. Joitain menneitä puusepäntöitäni on koottu Facebookin puuseppä Miska Peippo -sivulle ja joitain kirjoituksia kouluajoilta löytyy myös tämän blogin kätköistä.

Voisin myös sanoa harrastavani pyöräilyä, koska sen verran aikaa ja kilometrejä on tullut vietettyä pyörän satulassa. Vapaa-ajallani värkkäilen myös kaikenlaisten elektroniikkaan liittyvien asioiden parissa. Harrastan myös satunnaisesti valokuvausta, puutöitä ja autojen rassailua.

Opinnäytetyöni pienoismalli vuodelta 2013

Tämä sivu on aikanaan luotu erilaisten projektien ja tapahtumien dokumentointia ja tiedon jakamista varten, mutta päivitystahti ei aina ole ollut kovin kummoista.

Paijulan koulun lakkauttamisen jälkeen halusin kirjoittaa oman tarinani ja näkemykseni läheisen kyläkoulun koulun viimeisistä vuosista ja sen erilaisista värikkäistä käänteistä. Samalla tarkoituksenani on myös taltioida asiat luettavaksi mahdollisesti laajemmallekin yleisölle.

Twitteristä löydät minut nimellä @peimis

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *